”Luovuudella ratkaistu” -keskusteluohjelma etsii ratkaisuja tapahtuma-alan ahdinkoon

Torstaina 1.10. klo 16 järjestetään Luovuudella ratkaistu -keskusteluohjelma, jonka aikana eri alojen asiantuntijat pureutuvat ajankohtaisiin, tapahtuma-alaa puhuttaviin aiheisiin. Tapahtuman ovat järjestäneet Turun ammattikorkeakoulun media-alan opiskelijat. Ohjelma striimataan livenä YouTubeen ja linkki julkaistaan ohjelman Facebook-tapahtumasivulla.

Tapahtuma-alan vaikean tilanteen lisäksi ohjelmassa nostetaan esiin alan merkittävää työtä, joka jää usein vähälle huomiolle. Ohjelmassa pyritään löytämään ratkaisuja positiivisessa hengessä. Keskustelussa pyritään huomioimaan sekä tapahtumajärjestäjien näkökulma että tapahtuma-alan kriisin laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset.

”Luovuudella ratkaistu” koostuu kolmesta asiantuntijaosiosta

Keskusteluohjelma koostuu kolmesta erillisestä osiosta. Ensimmäisessä osiossa käydään läpi yleisellä tasolla tapahtuma-alan tilannetta koronapandemian aikana ja sen vaikutuksia alan toimijoihin. Aiheesta keskustelemassa ovat Teatteri- ja media-alan liiton (Teme ry) toiminnanjohtaja Karola Baran ja näyttelijä-juontaja Mikko Leppilampi.

Toisessa osiossa pohditaan, miten turvallisia tapahtumia voidaan järjestää tulevaisuudessa. Asiantuntijan roolissa osiossa vierailee Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Jutta Peltoniemi.

 Ohjelman viimeisessä osiossa keskustellaan virtuaalisista tapahtumista ja niiden merkityksestä pandemian aikana ja sen jälkeen. Mukana keskustelussa ovat media-alan freelancer ja kokenut virtuaalitapahtumien järjestäjä Hanna Suominen ja mediapersoona, Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi.

Luovuudella ratkaistu -ohjelman juontavat Turun ammattikorkeakoulun media-alan opiskelijat Iina Ahdeala (vasemmalla) ja Katariina Liehu.

Korona toi muutoksia ohjelman ajankohtaan ja sisältöön

Tapahtuman järjestelyissä alusta asti mukana olleen Aleksi Telilän mukaan keskusteluohjelma oli tarkoitus järjestää jo keväällä, mutta koronan takia se siirtyi syksyyn. Myös käsiteltävät aiheet muuttuivat poikkeuksellisten kuukausien aikana.

– Alun perin ajatuksena oli järjestää keskustelutapahtuma, joka keskittyisi luovan alan yrittäjyyteen. Tapahtuma-alan ahdinko oli kuitenkin niin ajankohtainen teema, että päätimme rajata keskustelun sen ympärille, Aleksi sanoo.

Turun ammattikorkeakoulun media-alan opiskelijat ovat tuottaneet ohjelman kurssityönä, noin kymmenhenkisen työryhmän voimin. Ohjelma on osa Creve 2.0 -hankkeen tukemien hub-tapahtumien kokonaisuutta. Hubeja voidaan järjestää livenä, verkossa, tai kuten Luovuudella ratkaistu -ohjelma osoittaa, näiden toteutustapojen risteytyksenä.

 

Lisätietoja