Creven luovien alojen yritystapahtuma Creative Business Days toteutetaan tänä vuonna osana Music X Mediaa 2.-4.10. Yhteistyön kautta tavoitellaan kohderyhmien yhteen tuomista sekä uudenlaisia tapahtumasisältöjä.
”Yhteistyö Humakin ja Creven kanssa antaa meille mahdollisuuden tavoittaa myös uusia yleisöjä. Osaamisen kehittämisen erilaiset käytännön kokeilut tuovat tapahtumaan uutta kulmaa”, kertoo toimitusjohtaja Jani Jalonen Music X Mediasta.
”Music X Median tavoitteet ihmisten yhteen tuomiseksi tarjosi meille mahdollisuuden tuoda tapahtumaan mukaan sellaista toimintaa, jonka kautta kohtaamisista voi rakentua kumppanuuksia”, avaa yhteistyön taustoja liiketoiminnan ja yrittäjyyden asiantuntija Leena Janhila Crevestä, Humakista.
Tapahtumakohtaamisista kumppanuuksiin
Creative Business Daysin lähtökohtana on osaamisen jakaminen ketterillä menetelmillä ja yhdessä yleisön kanssa tuotettu ymmärrys. Tapahtuman teemana on tänä vuonna Togethering, jonka taustalla on ajatus ihmisten yhdistämisestä, jaettujen merkitysten tunnistamisesta ja yhteisen matkan käynnistämisestä.
”Creative Business Daysin konsepti perustuu Humakin luovien alojen TKI-hankkeissa tuotettujen kiinnostavimpien tulosten – mm. tiedon, menetelmien, konseptien ja verkostojen – jakamiseen mahdollisimman nopeasti yritysten käyttöön. Tulokset ja aiempien hankkeiden kokemukset voidaan tuoda suoraan uusien kohtaamisten ja niistä syntyvien kehittämisideoiden pohjaksi.” Janhila jatkaa.
Yhteistyön kautta Creative Business Days tuo Music X Median lavalle puheenvuoroja sekä tapahtuma-alueelle toiminnallisia sisältöjä mm. kumppanuuksien rakentamiseen, yhteisen kehittämisidean edistämiseen ja seuraavien steppien määrittelyyn. Osallistujien kesken osaamista jaetaan teemakeskusteluissa ja uusiin avauksiin pääsee tutustumaan demoissa.
”Kun osallistujat tapahtumasta lähtiessään tietävät, mitä tapahtumasta saadulla tiedolla ja yhteyksillä seuraavaksi tekevät, olemme pystyneet tuottamaan yhteistyössä merkityksellisyyttä uudella tavalla”, Jalonen lisää.
Humak ja Creve Tampereella uuden äärellä
Humanistisen ammattikorkeakoulun luovien alojen yrityspalvelu Creve viettää tänä vuonna 15-vuotisjuhlavuottaan. Yhteistyön laajentaminen alan toimijoiden kanssa on yksi merkkivuoden teemoista. Humakin Kulttuurituottaja-koulutuksen alla toteutetaan vuosittain useita kansallisia ja kansainvälisiä TKI-hankkeita, joiden palvelutarjonta luovien alojen yrityksille on keskitetty Creveen.
Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak avaa kuudennen toimipisteensä syyskuussa Tampereelle Helsingin, Kauniaisten, Turun, Jyväskylän ja Kuopion lisäksi. Uuden äärellä ollaan siis monessakin mielessä. ”Tampereelle tulomme on otettu todella lämpimästi vastaan ja yhteistyökuviot ovat rakentumassa hyvää vauhtia. Alueen aktiivinen ja uudistuva luovien alojen ympäristö, monipuolinen koulutussektori ja yrityselämä sekä sujuva yhteistyö kaupungin kanssa tarjoaa hyvä pohjan kulttuurituotannon koulutukselle ja TKI-toiminnalle Tampereella”, avaa uuden alueyhteistyön rakentumista Kulttuurituotannon koulutuspäällikkö Katri Kaalikoski.
Humakin Tampereen toimipaikan ensimmäiset opiskelijahaut toteutettiin tänä keväänä. “Uusi koulutus Tampereella osoittautui erittäin vetovoimaiseksi ja saimme yhteishaussa ennätysmäärän hakijoita. Humak, kulttuurituotannon koulutus ja sitä myötä Creve ovat löytämässä paikkansa täältä”, Kaalikoski kertoo tyytyväisenä.
Music x Media, 2.- 4.10.2024, Tampere
Music x Media on Suomen johtava musiikki-, viihde- ja tapahtuma-alan konferenssi. Tapahtuma rakentaa siltoja toimialojen välille ja edistää niiden välistä yhteistyötä.
Kolmipäiväisessä Music x Media -tapahtumassa kohtaat uusia ihmisiä, inspiroidut ajankohtaisista keskusteluista ja musiikista, vauhditat liiketoimintaasi ja verkostoidut.
Tapahtuman ensimmäiset puhujat on julkistettu. Music X Future -teemassa keynote-puhujana nähdään Marcin Poprawski Humakista. Poprawski saapuu avaamaan musiikki- ja tapahtuma-alan vastuullisuuden kysymyksiä uusimman teoksensa “Festivals and Values. Music, Community Engagement and Organizational Symbolism” (Springer Nature, 2023) pohjalta.
Lue lisää Music X Median ohjelmasta ja osta liput: musicmedia.fi